This girl has started writing her bachelors degree! I never thought this day would come when I first time entered the doors of my Uni two years ago. Sure I knew this day would come, I didn't seriously believe someone or something would make the time stop (though sometimes, especially in summertime I wish time would stop), but whoo how fast the time has past. In high school I could easily see how I had grown up physically and psychologically. Then looking back made the time spent in high school seem forever, because so much had happened. And when the final exams came, I was ready. But am I ready now? To be honest I feel like I am still the same girl who graduated from high school in 2011. Have I learned something new? Have I grown up? Nope.
Tämä tyttö on alkanu kirjottaa kanditutkielmaa! En ikinä uskonut tämän päivän koittavan, kun ensimmäisen kerran astuin yliopistoni ovista sisään kaksi vuotta sitten. Tietysti tiesin tämän päivän tulevan, en tosissani luullut että jokin saisi ajan pysähtymään (vaikka toisinaan, etenkin kesäaikaan toivoisin, että niin kävisi), muttaa whoo, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Lukiossa pystyin selkestäi näkemään kuinka olin kasvanut sekä fyysisesti että psyykkisesti niiden kolmen vuoden aikana. Tuolloin kun muistelin kuluneita lukuvuosia, lukioaika tuntui loputtoman pitkältä, sillä niin paljon oli ehtinyt tapahtua niin lyhyessä ajassa. Ja kun tuli yo-kirjoitusten aika olin valmis. Mutta olenko valmis nyt? Jos totta puhutaan tunnen olevani yhä se sama tyttö, joka valmistui lukiosta vuonna 2011. Olenko oppinut sen jälkeen jotakin uutta? Olenko kasvanut? En.
Tämä tyttö on alkanu kirjottaa kanditutkielmaa! En ikinä uskonut tämän päivän koittavan, kun ensimmäisen kerran astuin yliopistoni ovista sisään kaksi vuotta sitten. Tietysti tiesin tämän päivän tulevan, en tosissani luullut että jokin saisi ajan pysähtymään (vaikka toisinaan, etenkin kesäaikaan toivoisin, että niin kävisi), muttaa whoo, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Lukiossa pystyin selkestäi näkemään kuinka olin kasvanut sekä fyysisesti että psyykkisesti niiden kolmen vuoden aikana. Tuolloin kun muistelin kuluneita lukuvuosia, lukioaika tuntui loputtoman pitkältä, sillä niin paljon oli ehtinyt tapahtua niin lyhyessä ajassa. Ja kun tuli yo-kirjoitusten aika olin valmis. Mutta olenko valmis nyt? Jos totta puhutaan tunnen olevani yhä se sama tyttö, joka valmistui lukiosta vuonna 2011. Olenko oppinut sen jälkeen jotakin uutta? Olenko kasvanut? En.
Sure I have still 3 years left at University and I still got time to learn and grow up. And of course I have learned how to cope by myself. Two years living on my own has done its work, so I am not a child in that matter. No, I think the thing that bother me is that I see so meany people go through full calenders day after day and I just wonder how do they do that without stress, burn outs, panic? Does it come with age or what the heck? Sometimes I think those people are true life's supermen and -women. And sometimes I wonder if it's all just and act.
Tietysti minulla on jäljellä vielä kolme vuotta yliopistossa, joten minulla on enemmän kuin tarpeeksi aikaa kasvaa aikuiseksi. Ja tietystihän minä olen oppinut tulemaan toimeen omillani. Yksin asuminen kahden vuoden ajan on tehnyt tehtävänsä, joten en ole kuitenkaan lapsi enää. Minua häiritseekin oikeastaan se, että katselen niin monien ihmisten ahtavan kalenterinsa täyteen päivästä toiseen ja ihmettelenkin miten he selviävät sellaisesta elämänrytmistä ilman stressiä, loppuun palamista tai paniikkia? Tuovatko lisävuodet elämään stressinhallintataitoja, vai mitä ihmettä? Toisinaan kuvittelen niiden ihmisten olevan tosielämän supermiehiä ja -naisia. Ja toisinaan mietin onko se kaikki pelkkää esitystä.
Tietysti minulla on jäljellä vielä kolme vuotta yliopistossa, joten minulla on enemmän kuin tarpeeksi aikaa kasvaa aikuiseksi. Ja tietystihän minä olen oppinut tulemaan toimeen omillani. Yksin asuminen kahden vuoden ajan on tehnyt tehtävänsä, joten en ole kuitenkaan lapsi enää. Minua häiritseekin oikeastaan se, että katselen niin monien ihmisten ahtavan kalenterinsa täyteen päivästä toiseen ja ihmettelenkin miten he selviävät sellaisesta elämänrytmistä ilman stressiä, loppuun palamista tai paniikkia? Tuovatko lisävuodet elämään stressinhallintataitoja, vai mitä ihmettä? Toisinaan kuvittelen niiden ihmisten olevan tosielämän supermiehiä ja -naisia. Ja toisinaan mietin onko se kaikki pelkkää esitystä.
I cannot wait for next summer, because then my bachelors degree will be done and hopefully I will look back so meany experiences wiser and be able to laugh at my insecurities. And yet I don't wish the time would pass that quickly because these last two years have just flown away. If I could go back and change something about my college years, I would ban sleeping late at working days, because after you loose that rhythm, it is sosoososoosososo hard to get back. This school years promise: I will not sleep late at any working day, unless it is a Sabbath.
En jaksa odottaa ensi kesää, koska silloin kanditutkielmani on valmis. Toivottavasti voin tuolloin muistella kulunutta vuotta ja naureskella tämänhetkiselle epävarmuudelleni niin monia kokemuksia viisaampana. Ja silti en toivo, että aika kuluisi nopeammin, sillä viimeiset kaksi vuotta ovat vain liitäneet ohitse. Jos voisin palata ajassa taaksepäin ja muuttaa jotakin yliopistovuosiltani, kieltäisin itseltäni myöhään nukkumiset arkiaamuina. Nimittäin kun sen aamurytmin kerran kadottaa, sitä on todella vaikeaa saada takaisin. Tänä lukuvuotena lupaankin herätä aikaisin arkiaamuina, paitsi jos sattuu olemaan pyhäpäivä.
En jaksa odottaa ensi kesää, koska silloin kanditutkielmani on valmis. Toivottavasti voin tuolloin muistella kulunutta vuotta ja naureskella tämänhetkiselle epävarmuudelleni niin monia kokemuksia viisaampana. Ja silti en toivo, että aika kuluisi nopeammin, sillä viimeiset kaksi vuotta ovat vain liitäneet ohitse. Jos voisin palata ajassa taaksepäin ja muuttaa jotakin yliopistovuosiltani, kieltäisin itseltäni myöhään nukkumiset arkiaamuina. Nimittäin kun sen aamurytmin kerran kadottaa, sitä on todella vaikeaa saada takaisin. Tänä lukuvuotena lupaankin herätä aikaisin arkiaamuina, paitsi jos sattuu olemaan pyhäpäivä.
- evi
Stressijengi vaan kuolee aijemmin, niillä on sellaset kortisolipitosuudet elimistössään ettei ykskään solu tykkää. Antaa niiden stressata, kiire ja ylisuorittaminen on ihmisen pääsä, stressi ja hormonivaikutukset ruumiissa. Hakuna Matata mielessä eteenpääin ja kortisoli korvautuu opioideilla mitkä tuottaa vaan mielihyvää :) Tadam <3
ReplyDelete