Elämänkirjani luku: Opiskelijana ~ only in finnish

ELÄMÄNKIRJANI LUKU: OPISKELIJANA

 
Ajattelin avata teille lukijoille hieman oman elämäni kirjaa luvusta Opiskelija. Aihe on monille varsin tuttu. Tätä lukua revitään monien tulevien opiskelijaksi haaveilevien eämänkirjasta väkivalloin hallituksemme ja tietämättömien kansalaisten toimesta. Jokaisen ihmisen elämäntarina on erilainen, luvut voivat niissä toistua sellaisinaan tai aivan omanlaisinaan. Ne kaikki ovat kuitenkin omia tarinoitaan, jotka täyttyvät henkilökohtaisista haasteista, murheista ja ilonhetkistä, erilaisesta tekemisestä ja ainutlaatuisista mahdollisuuksista, kompastuskivistä ja uusista ahaa- elämyksistä. Osalla meistä on niin vahvat tukipilarit, että kaikesta selviää silloinkin, kun ei yksin siihen pystyisi- rahallisesti tai henkisesti. Toisilla tilanne on tukalampi. Siksi haluankin heti alkuun sanoa, ettei kenekään elämänkirjan luku Opiskelija tarvitse enempää säröjä itseensä, se luku kun on jo muutenkin monen kohdalla repaleinen ja haasteellinen monivuotinen ajanjakso Suomen yhteiskunnan köyhimpinä (eläkeläiset ja sosiaalitukien varassa asuvat, teilläkin menee rahallisesti paremmin).

Oma koulutieni on aina ollut helppo pienestä pitäen. Opin puhumaan kahta äidinkieltäni samoihin aikoihin n. 1-2 vuotiaana. Mielipuuhaani oli aina piirtely, lukeminen ja kirjojen selailu ja lukemaan opin jo siinä 3-4 vuotiaana (kirjoina oli ihan tavallisia nuortenkirjoja, lastenkirjat ei tälle tarmokkaalle apinalapselle olleet tarpeeksi haasteellisia). Esikouluun menin jo 5 vuotiaana, tylsistyin ensimmäiset kouluvuoteni pulpetissani, lukien erikoisluvalla omia kirjojani. Osasin tässä vaiheessa jo kertotaulutkin, kiitos isän ohjelmoimien matikkapelien. Voin sanoa aina olleeni halukas opiskelemaan, olen aina saanut kotoa tukea ja apua ja meidän suvussa yksi tärkeimmistä asioista on ollut hyvä ja korkealle etenevä kouluttautuminen. Joka kouluvuoden lopussa suvivirren aikaan käsissäni oli stipendejä ja peruskoulun päättötodistuksessa komeili keskiarvo 9,5 (mukana kielistä oli tässä vaiheessa pitkinä Englanti, Bosnia, Ranska, Ruotsi, Saksa ja Suomi).

Lukion kävin Mikkelin Yhteiskoulun lukiossa, missä suoritin 89 kurssia tarvittavan 75 sijaan. Lukion päättötodistus komeili taas samoissa lukemissa kuin peruskoulunkin jälkeen, tällä kertaa lisänä oli pitkinä aineina Biologia, Kemia, Matikka, Psykologia sekä Fysiikka, kielet ja monet muut hajanaiset lisäkurssit. Minua kiinnosti kaikki historiasta äidinkielen runoproosaan. Malttamaton ja nälkäinen sielu, tiedättehän. Kokeisiin jaksoin lukea aina vain päivää ennen eikä poikkeuksia tapahtunut Abikirjoituksienkaan suhteen. Kirjoitin lopulta 7 ainetta; Pitkän matikan, pitkän englannin, keskipitkän ruotsin, biologian, kemian, psykologian ja suomen äidinkielenä. E:n paperit sieltä napsahti kotiin, mihin petyin hieman- olinhan tehnyt selkeät mokat muutaman kokeen suhteen. Tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut este sille, että lähtisin hakemaan yliopistoon haluamalleni alalle- Lääketieteellisille aloille. Ensimmäisenä vuonna hain Galenoksen kertaalleen ulkoa opettelun jälkeen Kuopion lääkikseen. Paikka jäi varasijalle ja minä nappasin toisen tien, joka eteeni aukeni: Jyväskylän yliopiston Solu- ja molekyylibiologian. Suoritin Jyväskylässä opintoja 72 op:n verran ja hain seuraavissa hauissa enemmän itseäni kiehtovalle, vasta ensimmäistä kertaa järjestettävään Kuopion yliopiston Lääketieteen laitoksen Biolääketieteen koulutusohjelmaan. Siellä sitä ollaan vieläkin, viimeistä maisterivuotta seuraavana lukuvuonna gradu jo ihan hyvällä mallilla ja opintopisteitä... noh helve*isti. On maistunut - lääketiedettä siistimmällä ja niin paljon syvällisemmällä levelillä poikkeuksetta!

YLIOPISTOELÄMÄ ALKAKOON!

Hyvin on mennyt, mutta ei omallakaan kohdallani ilman ongelmia kiitos yliopistomme byrokratian ja älyttömät mielipidekiistat. Voin sanoa, että minulla ei olisi ollut varaa opiskella täysipainoisesti (olisin joutunut tekemään reippaasti enemmän töitä) ilman vanhempieni henkistä ja rahallista apua. Viiden vuoden koulutus venyi kuuteen vuoteen, kiitos puhtaasti yliopistolle. Opintotuet, joita olen saanut ovat olleet hyvin pieniä (opintotuki ei elätä), karkeasti n. 470 € kuussa. Tästä on pitänyt maksaa vuokra (Jyväskylässä ollessani se oli veden ja sähkön kanssa kuukaudessa 530 €, Kuopiossa kahden ekan vuoden aikana 520 € ja nyt viimeiset kaksi vuotta 410 € kuukaudessa (nuorin siskoni muutti Kuopioon opiskelemaan kliinistä ravitsemustiedettä, joten löydettiin meille kaksio, opiskelijaasuntolat eivät kotia minulle ole kertaakaan tarjonneet Kuopiossa eikä Jyväskylässä). Tämän Kelan tuen päälle vanhemmat maksavat minulle kuukaudessa n. 300 € välttämättömiin ruokiin, puhelin-nettilaskuihin (jotka on hyvin tarkasti kilpailutettu, kuten muutenkin teen kaikkien palveluntarjoajien suhteen), hygieniavälineisiin, äkillisiin sairastumiskäynteihin, rikkinäiseen pyörän renkaaseen, kuntosaliin, koulukirjoihin ja lääkkeisiin. You can do the math. Minä en osta rahoillani karkkipusseja, tupakkaa tai alkoholia. Kaikilla opiskelijoilla ei ole samanlaisia menoeriä. Lahjarahat ja pienentkin lisätienestit säästän lomareissuihin- niistä en luovu, sillä kotiin on päästävä ihan oman henkisen hyvinvoinnin vuoksi.

Minulla on yksi pieni opetus jaettavana niille, jotka opintotukea kritisoivat laiskuuden mahdollistajana. Opintotukikuukausi tulee ansaita, sinun on suoritettava 5 op kutakin tukikuukautta, eli 470 € kohti. Unohdetaan siis suoraan ne ikiopiskelijat, jotka viruvat koulun penkeillä satoja vuosia saamatta mitään aikaan. Nykyisten opiskelijoiden opiskeluoikeutta on myös rajattu, omalla kohdallani minulla on aikaa suorittaa tutkintoni 7 vuoden aikana, jonka jälkeen opinto-oikeus menetetään. Tämä on ollut hyvä uudistus opiskelijan ja yliopiston näkökulmasta! Opinnot eivät ole myöskään samalla tavalla rajattuja 8-16 väliseksi duuniksi. Opiskelu jatkuu lähes poikkeuksetta myös tämän virallisen opinahjossa istumisen lisäksi. Se mehustaa henkisesti paljon enemmän, kuin perusperan työviikot, mutta sitä sen kuuluukin olla. Laiskaksi on tässä vaiheessa turha opinnoissaan eteneviä kutsua- ei sitä kukaan etene oppimatta mitään. Ne todellisesti kykenemättömät tai motivoitumattomat kyllä karsiutuvat, ei siis yleistetä heihinkään liittyviä kaunoja kaikkiin meihin muihin. Heilläkin on luultavasti jokin toinen opintaival edessään ja se on hyvä se.

En pärjäisi opiskelijavuosia ilman vanhempiani. Meidän kulttuurissamme tai perheessämme lapsia ei jätetä yksin, ei etenkään kun kyse on koulutuksesta ja siitä minä olen ylpeä. Sellaisista vanhemmista tulisi kaikkien olla ylpeitä, jos vain mahdollisuus tähän apuun on. Se ei tee minusta vähemmän itsenäistä. Lainan olen nostanut vain yhdeltä vuodelta. Siellä se kummittelee päivittäin takaraivossa - 3500 €... Jos olisin nostanut kaikkien vuosien ajalta lainat, voisin sanoa olevani suistunut pahasti siitä oikealta polulta, jossa ostokyky ja kulutus kohtaavat. Sille polulle minä en syvemmin tahdo astua- etenkään kun ajat ovat tälläiset, ettei kukaan tiedä (etenkään vastavalmistunut, etenkin jos ala on uusi/harvinaisempi) saako heti töitä ja pääseekö sellaisiin tienesteihin, että pystyy elättämään itsensä ja lyhentämään samalla velkojaan. Eikä tässä ole ehtinyt edes asuntovelkaantua... Joidenkin alojen opiskelijoiden kannattaa ottaa lainat. Näitä ovat helposti työllistävät ja korkeapalkkaiset alat, muiden alojen opiskelijoiden lainanotto-kannattavuus ei ole samalla tasolla. Lainaa ei saisi pitää minkään ihmisryhmän tulomuotona, se ei sitä ole. Velka on aina velkaa ja tulot tuloja. Tästä ei päästä yli eikä ympäri. Jos opiskelijoiden kohdalla velkaa pidetään tulomuotona, tulisi se sama tarjota kaikille muillekkin- oli kyse eläkeläisestä tai sosiaalivarojen varassa elävä- siitäkös se vasta eriarvoistunut soppa sitten syntyisi. Pahasti velkaantuneita kansalaisia, joita ei enää pelastusveneellä pinnalle kovin helposti nostettaisi. Puhdas ja huoleton pöytä, kun on paras ponnistuslauta valmistumisen jälkeen. Minä kannatan sitä. 

En silti ole omaksunut ns. köyhän identiteettiä. Se minä en ole, vaikka olenkin. Minulla on kaikki mitä tarvitsen. Voisin toki tarvita enemmänkin, mutta kohtuus kaikessa. Maslowin tarvehierarkian kaikki tasot ovat omalla kohdallani ihan tasapainossa keskenään. Toki mieltä piristäisi kummasti valtion sponsoroima hesarin vuositilaus tai sosiaalitukimahdollisuus kesäkuukausien ajalta. Ne ovat kuitenkin vain plussia, joita ilman pärjää (en ole tästä sosiaalituettomuudesta niinkään varma kaikkien osalta). Onhan tähänkin asti pärjätty. Ei saa antaa itsensä vajota siihen epätivon suohon, mikä monet on vallannut. Kaikki on kuitenkin pitkälti kiinni omasta pääkopasta. Jos on varaa ostaa leffaliput pari kertaa vuodessa ja herkkuja silloin tällöin puolen vuoden aikana, on aivan tarpeeksi sellaiseen, että välttämöttömät tarpeet täyttyvät.

Tämä kärjistyy opiskelijoiden osalta etenkin kesäkuukausien aikana- kaikki alat eivät tarjoa opiskelumahdollisuuksia kesäkuukausien aikana etenkään niin, että opinnot jouduttaisivat opintoja.  Siis, jos et opiskele et saa myöskään nostaa tukikuukausia kesältä. Niitä on kuitenkin tietty määrä jokaisen käytössä (itselläni yhteensä 55 kpl sekä alempaan että ylempään tutkintoon yhteensä). Jos haluaisin opiskella jotakin kesällä, menettäisin tukikuukausista aina osan, mutta tutkintoni suorittamisnopeuteen se ei vaikuta. Opiskelu kesällä vain auttaa selviämään "hengissä" kesän yli, sillä opiskelija ei ole oikeutettu kesälläkään sosiaalitukiin, asumistukiin tai mihinkään muuhunkaan tukimuotoon (ainut keino on opiskella, omata rikkaat vanhemmat, nostaa opintolainat tai käydä töissä - jokainen valitsee itselleen parhaan näistä, jos on varaa mistä valita). Onneksi minä olen saanut töitä. Siitä saa olla kiitollinen! Toivoisin, että opiskelevia nuoria otettaisiin töihin reippaammalla kädellä, muilla kun sattuu olemaan edes jonkinlainen sosiaalitukiverkosto ympärillään, joka takaa sen että ihminen pärjää.

Työssäkäynnistä opiskelujen ohella minulla on paljon hyvää sanottavaa, mutta myös paljon hampaankolossa. Olen ollut kesätöissä jo 15-kesäisestä vuosittain. Minulle on opetettu rahan arvo, budjetoinnin tärkeys ja priorisoinnin tarpeus. En ole vielä yhtenäkään vuonna jäänyt ilman kesäduunia ja niitähän on ollut;  Mikkelin kuapungin kirjastolla kahtena kesänä, Etelä-Savon Tietohallinnolla kahdesti myös, Pitkäjärven ABC:llä ja R- kioskilla. Näistä R-kioskille tein töitä nelisen vuotta myös opintojen ohella- nappasin niin monta vuoroa kun oli tarjolla ja kun pystyin niitä ottamaan. Niiden kuukausien ajan pystyin elämään ilman raha-apua vanhemmiltani. Piti laskea tarkasti ettei mene tulorajat yli kuukausittain tai vuosittain, samalla kuitenkin ottaa niin monta työvuoroa että työnantaja ei potki listoilta ~ se kun vaakakupissa painaa kumpikin puoli, eikä kumpaankaan päin saa kellahtaa. Tämä on nollasopimusten vähemmän hehkutettu puoli, opiskelijan ainut mahdollisuus lisätienesteihin. Kahtenä viime kesänä olen tehnyt vihdoin oman alani töitä yliopistollamme, niistä olen nauttinut suunnattomasti! 

Kaikilla ei kuitenkaan ole sitä mahdollisuutta, että työnantaja olisi niinkin joustava, että sallisi työnteon vain n. 8 päivänä kuukaudessa maksimissaan (jos tuntipalkka n. 10€ ja tienestien yläraja per kk 600 €), se on ota tai jätä peliä, jonka opinnoissaan etenevät opiskelijat joutuvat hylkäämään, jottei opinnoissa eteneminen hidastuisi. Omalla alalla se meinaisi kokonaisen vuoden skippaamista, koska kurssit ja lukuvuodet on suunniteltu puolestamme niin tarkasti, ettei nopeammin tai hitaammin eteneminen ole mahdollista. Samoin on käynyt opiskelijatovereilleni, jotka ovat sairastuneet- vuosi taukoa opintoihin välilevynpullistuman tai syöpähoitojen vuoksi. Reilu peli? En yhtään ihmettele sitä, että osa opiskeljoista pitää välivuoden ja tienaa sen aikana niin palon säästöön, että pystyy opiskelemaan jatkossa ilman lainoja ja rahahuolia- se luultavasti näkyy myös arvosanoissa, kun voi keskittyä siihen itse asiaan. Oman alan hommien tekemisestä on sekin hyöty, että valmistumisen jälkeinen työllistyminen helpottuu suunnattomasti kun alasta on oppinut jotakin käytännössä ja pääsee nivomaan yhteen opitun työelämään!

Mutta miten minullakin on venähtänyt kuuteen vuoteen, vaikka piti olla viiden vuoden opiskelujen jälkeen maisterin paperit handussa? Tähän vastaan niinkin rajusti: yliopiston byrokratia. Ensimmäisen syksyn jälkeen Kuopiossa nääs, sovimme HOPS:ia laatiessamme, että valmistun ajallani- siitä vielä 4 vuotta. Olin helpottunut, olihan kuitenkin tutkintonimi sama, ja sain kaikki kurssit hyväksiluetuiksi. Kuopiossa tutkinto eli ja elää kuitenkin vuosittain, muuttuen jatkuvasti. Yksi opinto-ohjaaja sanoo, että tuo kurssi on käytävä vielä ja toiset meistä saavat aivan eri ohjeet. Nämäkin muuttuvat jatkuvasti, koskaan et tiedä täytyykö käydä jokin ekstrakurssi vai ei, parempi siis käydä ettei tutkintopapereita hakiessa jää niistä kiinni (Onhan ne nyt kuitenkin lisätty pakolliseksi viimestään siinä vaiheessa kaikille, jos meinaa Biolääketieteen koulutusohjelmasta valmistua...). Tein siis toisen opiskeluvuoden aikana Kuopiossa toisen ja kolmannen vuoden kurssit siltä osin mitkä järjestettin- näistä jäi uupumaan siis 4 kurssia, sellaiset mitkä järjestettäisiin vasta seuraavana eli kolmantena opintovuonna kaikille. Mitä tein sitten kolmantena vuonna? Tein noista kursseista kolme, neljännelle en päässyt (koska farmasian laitos ottaa biolääketieteen puolen opiskelijoita sille luentokurssille vasta seuraavasta vuodesta, siihen on varauduttu). Kursseja piti kuitenkin tehdä, jos meinasi opintotukia saada, siispä minä tein muutamat tutkintoani ja osaamistani hyödyntävät sivuainekokonaisuudet sen vuoden aikana. Maisterikursseja en saanut ottaa, koska kandidaatin tuktinto piti olla tehtynä - se siitä valmistumisesta ajallaan viiteen vuoteen. Tein siis graduni kokeellista osaa myös sen kevään ja kesän, koska sain sen aiheen ja sen paikan, minkä halusin. Näistäkin käydään kovaa vääntöä opiskelijoiden kesken. Kandidaatin tutkintoni laajuus oli lopulta 253 op, vaadittu määrä 180 op. 

Vihdoin alkoi maisterivaihe ja pääsin tekemään kursseja, jotka olivat tutkinnossani pakollisina. Viime vuosi sujui kuten aijemmatkin, suoritin sekä omat pakolliset opinnot että lisäkursseja, niin että vuoden aikana palmahti plakkaariin n 97 op. Ei paha. Töitä en vuoden ajalle saanut, mutta harjoittelupaikan yliopistosta kyllä kevääksi. Taas sai huokaista helpotuksesta, edes jotakin mikä auttaa eteenpäin sitten kun opinnot loppuvat. Taisi olla muutenkin hyvä veto, sillä sain kun sainkin sitkeänä sissinä myös täksi kesäksi töitä! Ja vielä niin hyvästä tutkimustyhmästä, että sinne ei aamuisin yhtään häiritse herätä! Tätä minä sanon motivaatioksi, joka kumpuaa jostakin syvemmältä- kiinnostuksesta, halusta, päämäärätietoisuudesta ja uteliaisuudesta. Ne ovat jokaisen opiskelijan tärkeimmät työkalut. 

Edessäni on enää viimeiset maisterivaiheen kurssit ensi vuonna, gradun taputtelu ja valmistuminen. Pelottavaa, innostavaa ja jännittävää kaikki samalla kertaa. Opintotukeni loppuvat joulukuussa kesken, koska yliopisto on venyttänyt valmistumistani vuodella. Jatkotukia tuskin saan vaikka hakisin... Valmistumispäivämäärä on kuitenkin vasta keväällä, saas nähdä miten elätän itseni ensi kevään. Kesätöiden palkat budjetoin, kuten edellisvuosinakin hyvin tarkasti jokaista kuukautta kohden, eipä tule yllätyksiä kun ajoissa jo tarttuu härkää sarvista. Jään pintaa on testattava, töitä keväälle luultavasti haettava mieluiten juuri omalta alalta. Se ei tunnu työltä se. Opintopolkuni myös tuskin tyssää tähän... Väitöskirjapaikka on hyvinkin todennäköinen seuraava etappi omalla opintopolullani. Se, mistä ja milloin sellaisen saan, on tulevaisuuden haaste, johon aion tarttua vielä! Silloin ei ainakaan enää samanlainen raha-ahdingosta muodostuva synkkä pilvi leijaile samalla tapaa pään yläpuolella, silloin voi olla vapaa ja opiskella ilman muita lisämurheita.

- Herminica, yhä positiivinen, vajaan vuoden päästä valmistuva Biolääketieteen Maisteri !

Living among people with no manners / Kun käytöstavat puuttuvat

The last time I really got surprised was when I came home from the final exam of the course biopharmaceutical medicines. I witnessed randomly an argue between an older couple and 20 years old girls who were dressed up like emos. This case was a bit unique... girls had peed and spit down on people from the balcony. Ehmm who the hell does that? And who the hell loves their own feces so much that they have a need to press that Share button among all that blustering? They just must be the best neighbors ever... I have to mention this feeling I have been able to enjoy of after my noisy neighbors got evicted. I have been able to sleep and just be without either hearing or smelling them. I have not felt like this since we moved in. You must know the feeling you get after something that has been long-termed and really disturbing just vanishes from your daily (and it really was 24/7) life and you can forget about the stress in your own home? I must admit that it really made me smile and jump like Charlie Chaplin when I noticed that gang carrying black waste bags down the stairs! I believe they noticed my thrilled smile too ;D. Good bye to the 24/7 smell of the cigarettes, spatters of beer in the corridor, noisy arguments and clatter through the day and night! I feel sorry for their current neighbors though...

Yllätyin viimeksi marssiessani biolääkevalmisteiden tenttstä kotiin. Osuin sattumalta nuorten mustiin pukeutuneiden n. parikymppisten tyttöjen ja vanhemman pariskunnan välikohtauksen todistajaksi. Tämä tapaus oli siitä erikoinen, että tytöt olivat virtsanneet ja sylkeneet ohikulkijoiden päälle tahallisesti. Hei HALOO? Kuka rakastaa omia eritteitään niin paljon, että niidenkin kohdalla on pakko painaa Jaa- nappia kikattelun ja uhoamisen lomassa? Pahisnaapureista sen verran, että on ollut ihanaa, kun on voinut nukkua rauhassa muutaman naapurin häädön jälkeen. Se vireystila ja onni, mikä siitä seurasi oli sanoinkuvaamaton! Tiedättehän sen fiiliksen, kun iso pitkäaikainen ja häiritsevä asia poistuu päiväjärjestyksestä (tässä kohtaa 24/7 järjestyksestä) eikä kotona oleminen tuota jatkuvaa stressiä? Paras yllätys puoleen vuoteen oli nähdä se hulttiopoppoo kantamassa jätesäkkikasoja portaita alas. En usko että riemuni jäi heiltäkään piiloon ja kotona tein kunniaa Charlie Chaplinille loikillani ;D. Good bye ainiainen kolina, tupakan lemu ja viinaroiskeet rappiksessa, poliisikeissit ja jatkuvat riitelyt aikaan mihin tahansa! Säälin kyllä nykyisiä naapureita...

My everyday life lately on Instagram  / Istagramissa nähtyä arkea viime viikoilta 

...but I can only wonder where all the nice manners have gone? Why so few of us thank other people, say hello to the neighbor, open doors to the girlfriend or ask if somebody you don't know needs help? Is it so hard to smile back? It shouldn't be too much to do. However we are still living in a society where everyone of us social creatures could help someone or has at least a chance to say "Thank you". We need more of that southern helpful attitude and atmosphere where people do good things without a hidden motive. There's nothing more beautiful to see in a person that their charisma and beautiful character. I appreciate those good manners so much because it's the best way to make others happier and their life easier. 

...mutta edelleen mietin joidenkin ihmisten käytöstaparekisterin köyhyyttä. Miksi niin harva muistaa kiittää, tervehtiä naapureita, avata ovia tyttöystävälle tai kysyä tarvitsisiko tuntematon kenties apua? Onko se vaikeaa hymyillä takaisin kuin toinen hymyilee? Eihän sen pitäisi olla iso uroteko. Asummehan sentään sosiaalisina olentoina yhteiskunnassa, joissa jokaiselle tulee varmasti vastaan tilanteita, joissa voisi olla joko hyödyksi tai osoittaa kiitosta. Suomeenkin tarvitaan enemmän sitä etelän rempseyttä ja välitöntä auttamisenhalua ja niitä ihania vanhoja mutta kultaisia tapoja, joilla toisille osoitetaan arvostusta vain hyvää hyvyyttä- ilman taka-ajatuksia. En tiedä mitään karismaattisempaa ja kauniimpaa kuin henkilön, joka osaa hymyillä, kiittää, avata oven rakkaalleen ja auttaa. Arvostan sitä niin paljon, että ihminen huomioi muutkin ja tuo heidän päiväänsä sitä kautta lisää iloa.

- Herminica

Random update

This girl has started writing her bachelors degree! I never thought this day would come when I first time entered the doors of my Uni two years ago. Sure I knew this day would come, I didn't seriously believe someone or something would make the time stop (though sometimes, especially in summertime I wish time would stop), but whoo how fast the time has past. In high school I could easily see how I had grown up physically and psychologically. Then looking back made the time spent in high school seem forever, because so much had happened. And when the final exams came, I was ready. But am I ready now? To be honest I feel like I am still the same girl who graduated from high school in 2011. Have I learned something new? Have I grown up? Nope.

Tämä tyttö on alkanu kirjottaa kanditutkielmaa! En ikinä uskonut tämän päivän koittavan, kun ensimmäisen kerran astuin yliopistoni ovista sisään kaksi vuotta sitten. Tietysti tiesin tämän päivän tulevan, en tosissani luullut että jokin saisi ajan pysähtymään (vaikka toisinaan, etenkin kesäaikaan toivoisin, että niin kävisi), muttaa whoo, miten nopeasti aika onkaan kulunut. Lukiossa pystyin selkestäi näkemään kuinka olin kasvanut sekä fyysisesti että psyykkisesti niiden kolmen vuoden aikana. Tuolloin kun muistelin kuluneita lukuvuosia, lukioaika tuntui loputtoman pitkältä, sillä niin paljon oli ehtinyt tapahtua niin lyhyessä ajassa. Ja kun tuli yo-kirjoitusten aika olin valmis. Mutta olenko valmis nyt? Jos totta puhutaan tunnen olevani yhä se sama tyttö, joka valmistui lukiosta vuonna 2011. Olenko oppinut sen jälkeen jotakin uutta? Olenko kasvanut? En.

Sure I have still 3 years left at University and I still got time to learn and grow up. And of course I have learned how to cope by myself. Two years living on my own has done its work, so I am not a child in that matter. No, I think the thing that bother me is that I see so meany people go through full calenders day after day and I just wonder how do they do that without stress, burn outs, panic? Does it come with age or what the heck? Sometimes I think those people are true life's supermen and -women. And sometimes I wonder if it's all just and act.

Tietysti minulla on jäljellä vielä kolme vuotta yliopistossa, joten minulla on enemmän kuin tarpeeksi aikaa kasvaa aikuiseksi. Ja tietystihän minä olen oppinut tulemaan toimeen omillani. Yksin asuminen kahden vuoden ajan on tehnyt tehtävänsä, joten en ole kuitenkaan lapsi enää. Minua häiritseekin oikeastaan se, että katselen niin monien ihmisten ahtavan kalenterinsa täyteen päivästä toiseen ja ihmettelenkin miten he selviävät sellaisesta elämänrytmistä ilman stressiä, loppuun palamista tai paniikkia? Tuovatko lisävuodet elämään stressinhallintataitoja, vai mitä ihmettä? Toisinaan kuvittelen niiden ihmisten olevan tosielämän supermiehiä ja -naisia. Ja toisinaan mietin onko se kaikki pelkkää esitystä.

I cannot wait for next summer, because then my bachelors degree will be done and hopefully I will look back so meany experiences wiser and be able to laugh at my insecurities. And yet I don't wish the time would pass that quickly because these last two years have just flown away. If I could go back and change something about my college years, I would ban sleeping late at working days, because after you loose that rhythm, it is sosoososoosososo hard to get back. This school years promise: I will not sleep late at any working day, unless it is a Sabbath.

En jaksa odottaa ensi kesää, koska silloin kanditutkielmani on valmis. Toivottavasti voin tuolloin muistella kulunutta vuotta ja naureskella tämänhetkiselle epävarmuudelleni niin monia kokemuksia viisaampana. Ja silti en toivo, että aika kuluisi nopeammin, sillä viimeiset kaksi vuotta ovat vain liitäneet ohitse. Jos voisin palata ajassa taaksepäin ja muuttaa jotakin yliopistovuosiltani, kieltäisin itseltäni myöhään nukkumiset arkiaamuina. Nimittäin kun sen aamurytmin kerran kadottaa, sitä on todella vaikeaa saada takaisin. Tänä lukuvuotena lupaankin herätä aikaisin arkiaamuina, paitsi jos sattuu olemaan pyhäpäivä.

- evi

Follow our blog on bloglovin.

Vice-place? What?

This is one of those days when I just can't understand how close this time was... I´m on the Vice-place to get accepted to study medicine. Almost in but still so far away! No one who applies there cancels the application... I mean come on... I got the Vice-place at the year when I decided NOT to study for this entrance exam because my Bachelor's degree is almost finished. Is this some kind of a bad joke? Am I having a nightmare? Someone could wake me up. Why did I made that decision last autumn "not to study this time, because it's not worth it if it's not done hard enough".

Niitä päiviä kun en voi ymmärtää sitä kuinka pienen hiuksenhennon langan varassa oma tulevaisuus roikkuu. Pisteenlaskuissa tapahtui pieni moka ja nyt en voi käsittää että olen VARASIJALLA. Siis melkein sisällä, mutta silti niin kaukana! Ei lääketieteellisiin hakeneet peru paikkojaan! Varasijalla... Vieläpä vuonna, jona jätin kaikki kirjat surutta komeroon ja keskityin kandin tutkinnon suorittamiseen. Onko tämmöinen mahdollista? Näenkö jotain huonoa painajaista? Toivottavasti heräisin siitä pian. Tänään mietin pitkään sitä päätöstäni, jonka tein syksyllä; tänä keväänä teen biolääketieteen kandin loppuun enkä lue "turhaan". Enhän kuitenkaan pääse vain niin pienellä panostuksella, mitä olisin voinut tuolle pääsykoepäivälle suoda. 

Well I guess I was wrong. This Vice-place girl is talking to you with a bitter, confused but still happy voice. Happy because I noticed that it doesn't take much to get in if it's this easy to be in a Vice-place. How can this even be possible? It shouldn't be. Well I think it can. Especially when my own studies are so much more advanced than the ones in high school. But I still have something great for you to say. I'm starting my Sports Medicine studies (I have done a nice bunch of them already) too this autumn along with my Masters degree studies in biomedicine (trnaslational medicine). So this girl is not going to be just a specialist in Translational medicine and a medical researcher but also an expert in Sports medicine and Nutrition studies. And yes... I will be a doc some day. I know it :) I can't describe this feeling to you- bitter but happy at the same time. The next fall is going to be mine, I know it (this one could be also if someone decides to cancel...!) :)

No kuulkaas, täällä huudellaan varasijalta- katkerana, hämmentyneenä ja iloisena. Iloisena siitä, että lukemattakin pääsee varasijalle? Miten tämä on mahdollista, eihän sen pitäisi olla? Voi se, varsinkin kun omat alaan liittyvät opinnot on niin paljon laajempia ja syvempiä kuin lukion, mutta silti. Noh, on mulla toinenkin hieno uutinen. Liikuntälääketieteen opinnot alkaa tässä myös (iso osa kursseista tosin niistäkin jo plakkarissa) ensi syksynä, samalla kuin aloitan biolääketieteen maisterin opinnot. Tästä tytöstä tulee ainakin Translationallisen lääketieteen asiantuntija ja lääketieteen tutkija, näköjään myös liikuntalääketieteen ja ravitsemustieteiden osaaja ja helkkari, kyllä musta tulee vielä se lekurikin! Se on nyt kyllä varma! En osaa kuvailla tätä oloa, epäuskoisen katkera ja iloinen samaan aikaan! Ensi kevät on mun kevät- toivottavasti (joku voi myös olla ihana ja tulla toisiin aatoksiin ja perua paikkansa... sekin kävisi mulle!).

This has been a different blog entry... I know. I have been awake for 18 long hours now (eight of them I have spent at work) so what could you expect... and I slept for three hours last night... :) I'm having two night shifts in a row now... my first ones ever. I wonder what it will be O.o? wuuuuhuuu...

Tämä oli tälläinen postaus... ei päätä eikä häntää. Mitäpä yli 18h (joista kahdeksan meni duunissa) valvomiselta voi edes odottaa. Edellisenä yönäkin tuli unta palloon se ruhtinaalliset 3 tuntia... :) Seuraavaksi olisi kaksi yövuoroa putkeen... elämäni ensimmäiset yövuorot. Mitähän siitä tulee O.o? wuuuuhuuu...

- Herminica

Sunday evening

Hello guys, I came just from shower and I smell like jojoba oil and vanilla. I love this feeling of freshness! I´m having my last meal now and I still have to let my hair dry before I go to bed. I have had one of the best weeks now and that´s why I have been this silent. It´s good to have a break from computers every once in while and concentrate on the important things in your life. In my case it has been about working out, spending few hours at school, celebrating the good grades, reading books, watching my childhood videos, snuggling, playing the guitar, spending time with my love ones and preparing and eating good food and going out to eat. :) I really loved having some company here, but now... I´m all alone again. :(

At this moment I´m craving for chocolate and not doing the one thing I should- studying. :D Well I guess that my test will go good tomorrow. It´s about clinical microbiology... again. At least I don´t have to spend my entire day in the lab tomorrow like I had last Thursday... We were doing SDS-PAGE and my head... It was in such a big pain.... It felt really bad, so bad that I couldn't even stand. At least it stopped when I was able to be one hour in fresh air... I hope I could say never again... But I can´t. At least it was fun!

Monday

Damn I hate this morning. I woke up to a terrible pain and I couldn't get up. I hate these days of a month. I am so lucky that I did my lower body workout yesterday, because today it would have been impossible. At least I can have this laptop on my belly, it helps! It's like having a hot water bottle on it! It's calming.

How did your valentine's day go? Mine was just fabulous! First we woke up and went on a brunch with Elvira, we took the best mango-chicken French loafs and lattes. Damn it really was the best start for the day!  Then it was time to go and celebrate my sister Sabina's Penkkarit ! She was dressed as a Cleopatra! They throw candy to the people the whole day ans she was soooo happy! After  all that I jumped to a train and headed back to Kuopio! It was a really nice day to spend it in the place where my heart melts :)...

 If you want to see pictures from my Penkkarit click THIS, and my abicruise click THIS.

Elvira and Evelina- The Queen of the Heart and Esmeralda.

Instaweek

I really have to go to a hair dresser... or just keep cutting it myself... :D

 1 & 2. Training at the gym, meeting a PT, jogging with no scarf on and getting my throat a bit sick. It´s so dry all the time :D... Wuhuu good job! At least I´m not having a fever! :)

 3 & 4. Working on my own blood samples in a lab! It is so fun even though people are constantly fainting around me...! :D

5. Preparing the best meal ever, It has 400 g of minced beef, 15cm:s of zucchini, mushrooms, red paprika and herbs, then when it´s still warm put it on a plate, slice one avocado in it and put some cottage cheese on it... Yammmmyyy! 6. Baking some buns with my friends Minna, Jonanna and Kalle!

I´m really thrilled about the fact that I managed to do all exams well this week. Like I said previously I had a final exam in epidemiology on Friday and another one from Physics for medicine students yesterday. I was so fixated on studying all the time that when I had to jump in the train and sit the rest of the evening on the sofa I felt just so bored! I couldn't go to the gym and I had absolutely nothing to do... I just wanted to at least go out, grab my guitar or my painting equipment, food was already done and papers and good articles red... Thanks to my Coelho book I was able to read it and I was happy again! Now I understand why people are so bored- because they do nothing else but stare on the TV... I just don´t want to stare at it too much. I´t maybe one of the best ways of letting your life pass by you. I do have few series that I love to watch but I can watch them in the train when I really have no other options or during the mornings when I´m still getting ready and making myself a breakfast. I hope this throat gets well soon and I can exercise again! I still have to do something nice for a Valentine's day today :)... Are you going to do something special?

Burn all the stress aside with the fat

My fringe has grown pretty fast, yeyyy!

New cardigan and bracelet. I adore them both:) It's just so comfy to wrap that cardigan around me while watching TV.

My studying corner and "healthy" lunchtime!

How do you people manage stress? Feels like H manages pretty well, or then she has nothing to stress about. But I've just been drowning these few weeks with the amount of school work I've got. Every time some one has needed a volunteer for some task I've been raising my hand. And now I don't have time for anything. My days start from 10 Am and end at its best at 8 Pm. Luckily I have found some time for the gym, but at the down side I've been eating a lots of chocolate and like today, I bought my lunch from Mc. 

The other thing I do when I'm stressed is I meet friends at every spare time I have. I've been seeing friends that I haven't spoken to in six months! But when I'm stressed I start to appreciate all the old good times that I've spent with my friends and I really don't want to miss them. And the best way to relax after a long working day is to have fun with friends and do something foolish and out of ordinary and NOT to talk about the amount of work you still got to do. Today I'm planning to have the whole evening for myself!

The workout I've done this week:

Monday: 30 min on treadmill and 60 min body pump lesson

Tuesday: 60 min mixed step and muscle training

Wednesday: 60 min combatic lesson

Thursday: day off

Friday:  60 min body pump

- Evi

college organizations anniversary

I had this nice party two weeks ago and finally I got some pictures. The whole evening was just amazing. I stressed about my hair and make up almost all day, but after I finally got it done, I could start relaxing.

The event started at 19.15. It was very formal, we ate a three course meal, drank white and red wines and even more champagne. For some kick ups we also had shots. The idea was to drink, sing, laugh, chat, listen to few speeches, dance and have fun. And we did!

After midnight the formal part of this event was coming to its end and people were heading to busses which would take us to an after party. That consisted much more of dancing and just partying. At some point I remember even falling asleep for few minutes on a table. I got home at maybe 5 Am and my legs were so frozen from walking outside for 1 km, that even my dress felt as sharp as a knife against my skin :/. I fell asleep immediately and after just 4 hours of sleep I had to get up, take a shower and start getting ready for "sillis." Sillis is a brunch kind of a party, where we continue with drinking, dancing and having fun. There is always a theme on these parties and this time it was Bollywood. We had water pipes, great food, a tub outside and even a local band was playing there. All in all, I had a great week end! Some people even continued to some public sauna and to a bar after that, but I was feeling so tired after sillis that I just went home and slept for 12 hours in a row.

Now I'm back in Mikkeli for this week end. I went to watch breaking dawn last night with my best friend, and to be honest, I was positively surprised how much I liked that movie :D. I'm a little ashamed to admit it...
Today I've been hanging out with my parents and helping them to spend some money. And now I have to start getting ready for this evening. I'm meeting some friends I haven't seen in few months!

three faced case

A new shirt from BikBok. :) 

The smallest one is still pregnant :) I got them from my cousin Elma as a souvenir from St. Petersburg. Now they are keeping me a company in my kitchen.

Having a blast at my Swedish lessions with my friend. 

Who´s the black sheep this time? 

Love signals in the show.

When I go through my photos I can see three different facial expressions: "puppy", "diva" and a "girl next door". It´s actually funny to notice all the manners I have through this blog... 

I came just from Bodybalance class. I had made a reservation to the class so I couldn't stay in bed this morning. I was at Bodypump class on yesterday morning too, so that´s why my muscles were totally sore and it was a true battle to even get up not to mention all the stretching we did... I felt like an 80 years old. One thing that really surprised me was my speed!!! Damn, I manage to walk to the grocery store from the gym and back home in 36 minutes, wash my hair in 10minutes!!!!!! (what the fuck dude! Normally this takes at least 20minutes...) and then even do my hair in another 10minutes... I just straightened it with my brush and a hair dryer! Wicked! I think that I just found myself a good way of doing my hair after going to the gym if I´m heading to the school/work after it! :) I´m going to the gym to do a workout with Sanni this evening again in Mikkeli's Fressi gym. It's so fun to see her again, I´ve already missed her so much!