Saturday, April 6, 2013

A Western Warchild


This tunnel is one that helped people in Sarajevo during the surroundings. It was the only way out and in to the city. It is a museum now called Tunel Spasa.

21 years back from now this little girl was 1 years old happy and playful child, who had no worries, had her own german shepherd puppy in the yard to lick her face and the best young and educated parents, uncles and aunts... She had her own house daddy had built for them . That country she was living in was warm and sunny. The life seemed perfect, her parents had big plans for their future and they were just started a new little happy family together - mama, daddy, little H and her puppy Lazo.

Then suddenly only the sun stayed but everything else was gone. No more Lazo - he got killed by serbian soldiers while trying to defend us, nor house she called her home. No more playtimes nor happy smiles on her face. Fear and hunger came, her four uncles and her land were gone. Dad wasn't there to keep her calm and say he'll defend her from all bad things. The concentration camp kept his own body and mind in hunger and torture. Mama had to leave her for a little time to her aunts- she got her first baby sister- a little and quiet war princess E. But no one could be happy for giving a life to a baby in the middle of a war zone, where you could see body parts on the streets and feel the fear. This little girl kept calling anyone she saw her daddy, even the bad guys and that killed her mama from inside. She had her own little stuffed bunny under her arm and she drew in her own little notebook while they had to live in the basement with many other families in fear of grenades and snipers. No one knew who could turn you in  for hope of saving their own lives.

Then one day a little miracle happened- she got a new chance to live in this cold, new and distant land, a chance that no one really wants to get because having that chance means letting go, getting killed, loosing your life, being in a hunger, loosing your nationality and family and living just to survive. The day when her daddy was released she couldn't recognize him anymore, she ran to her mom and her daddy burst into tears- his babygirl saw only a big beard, bones and clothes that were hanging down on that man who had the most sad face she had ever seen.



Luckily they all were survivors, ambitious and most importantly lucky- those things together gave them a chance to continue smiling and this little girl found a million reasons to be happy for and be proud of.  That same smile is still on my face and the days like this just remind me of the fact that yes my nation has seen it all, survived but they all can still smile and no one whines about the little things in life- those things are the ones we can joke about and life should be a happy journey for us all. And yes we all know that having a chance to life is a reason to smile every single day that's why I'm really good in it.


1. My grandma and grandma seven years after the war in front of their house 2. My house 3. Me (left) , my cousin Elma (right) and my mom at the refugee camp 4. My face on the Seura- magazine.

And this is a true story, it's my story.

14 comments:

  1. Minkä vuoden Seura tuo on? Kiinnostaisi lukea.

    Todella koskettava tarina ja todella upeaa, että kaikki selvisitte. ♥

    Onko teidän taloa siis enää olemassa vai tuhoutuiko se täysin? :/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Seura 45/1992 ainakin yks artikkeli siinä!

      Delete
  2. Noi on vuoden 92 lopun ja 93 seuroissa :) Taitaa olla jopa useemmissa kun vaan yhessä numerossa noita :) Onneks meidän perheessä isä ja äiti ja me kaks selvittiin, äidin ja iskän perheissä ja naapureista useempi menehty kyllä, mutta noh, jokasella harmaalla pilvellä on hopeareunus- jos niin voi ajatella :)

    Ja siis talosta jäi nuo "kannatinpölkyt, taisiis nuo talon kulmat vaan pystyyn ja perustukset, ollaan kyllä tilalle rakennutettu uusi samalla suunnitelmalla pystyyn lomakodiksi/mahdolliseksi eläkekodiksi jne :) On kiva kun sinne pääsee niin säilyy yhteys omiin juuriin :)

    ReplyDelete
  3. Tää oli kyllä niin surullista luettavaa :( Mutta tosi hienoa että pystyt kirjoittamaan tällaisesta koska moni ei tunnu tietävän paljoakaan siitä kaikesta mitä tapahtui Bosniassa, vaikka se on todella tärkeetä muistaa tällaisia asioita. Ihanaa että selvisitte ja olette kunnossa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Voi kiitos Nora :)! Onhan se surullista, mutta jos kaikki aina vaikenis kaikesta vaikeesta ei kukaan vois vaikuttaa mihinkään asioihin :) Sen koitan muistaa aina, ja jonain päivänä haluaisin hirveesti kirjottaa aiheesta myös meidän perheen osalta kirjan, kunahn vaan sais kaivettua sukulaisilta ne kipeetkin tarinat vielä... se vaan on hirveän vaikeeta, mikä on ymmärrettävää ettei niistä kaikki voi eikä halua enää puhua... :/

      Delete
  4. Hei! Koskettava tarina teidän perheellä ja koko Bosnialla/Jugoslavialla. Olen juuriltani kroaatti ja kosovonalbaani, mutta synnyin Suomessa. Kirjoitan nyt suomeksi kun on nuo kotikielet vähän ruosteessa :D entinen kotimaamme kärsi kyllä niin plajon, ja vaikka emme vanhempiemme kanssa joutuneet sotaa läpikäymään on se meihin kaikkiin arpensa jättänyt. Uskomatonta että tämä tapahtui 20 vuotta sitten Euroopassa. Monella valtiolla menee jo suht hyvin, mutta sota on kallista!! Kroatia ainakin liittyy EU:hun (ei välttämättä hyvä asia tässä tilanteessa :D) ja Kosovon itsenäisyys on vielä epävirallinen. Bosniassahan on federacija ja republika jotka ovat edelleenkin erimielysyyksissä. Olen erittäin kiitollinen että sain kasvaa rauhallisessa Suomessa, mutta kunnioitan kovasti juuriani! Koetko olevasi suomalainen kun noin pienenä jo tulit, vai vähän molempia? :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei, mä en voi muuta kun kannustaa sua oppimaan sekä albanian että kroatian kielet :) Matkusta sinne, jos et jo ole, vannon että rakastut ja löydät oman "sielusi" sieltä... :) Juu Bosniassa tuo kahtiajako on sen pirullisen Daytonin rauhansopimuksen aikaansaannos, täyttä kuraa meidän kaikkien mielestä, joiden kotimaa se on ollu :/ Se jako palvelee vaan poliittisia päättäjiä kuten pirun Dodikia, sotarikollisia ja rasismia... Toi koko jako republika = liittovaltio, ja federacia = osavaltio... miten ne on ees mahdollisia saman maan sisällä kun osavaltion pitäis olla liittovaltion alaluokka... :D En ymmärrä... ei siellä vieläkään oo tolkkua missään... Eniten inhottaa se että republikan puolella (mistä ite oon kotosin ja missä bosnian ortodoksit vieläkin jatkaa propagandaansa) kaikki alkuperäset ihmiset on häädetty pois maastaan, kuolleiden sukujen maille rakennetaan ns. uudisrakennuksia EU:n varoilla, mihin muuttaa ortodokseja ja niitä natsimielisiä ja sillä saadaan vaaleissa "serbipuolueille" änienemmistö... ja samalla tietenkin jos alkuperäväestön 18v täyttäneet lapset ei oo hankkinu (ehtiny hankkia) vielä ns henkilökorttia sieltä, niiltä evätään äänestysoikeudet loppuelämäks... Eikä republika ees oo ilmottanut tästä lakipykälästä kansalaisille :D Siellä pelaillaan edelleen niiden kärsineiden ihmisten kustannuksella...

      Ja tunnen olevani ihan ylepä bosnialainen vaikka suomessa oonkin kasvanut ja molemmat on yhtä vahvoja kieliä mulla :) Silti, kyllä mun sydän sulaa etelässä, ja oon siellä onnellisempi mitä täällä :) Vaikka onnellinen oon täälläkin :)

      Delete
    2. Mulla on albanian kieli selvästi vahvempi, melkein samalla tasolla kuin suomi ja englanti. Kroatiassa isäni asuu, ja siellä vieraillessa bosnia/kroatia/serbia vahvistuu, mutta kun ei ole moneen vuoteen ollut päivittäisessä käytössä se on saanut aikalailla turpaan :D harmi kun ei albania ole se valtakieli tuolla alueellaa, no isäni kanssa sitten puhutaan semmosta kroatia/englanti/suomi-sekoitusta :D ja vanhempani keskenään "serbokroatiaa"(ovat eronneet), äidin kanssa sitten albaniaa. ja koulussa suomi, ruotsi ja englanti.. pää hajoaa kaikkiin kieliin, mutta rikkaus on tietysti osata vaikkei kaikkia sujuvasti puhuisiikaan:D mitä kieliä itse puhut?

      Delete
    3. No juu, sen kyllä ymmärrän :/ Mä itse koitan esim lukea kirjoja bosniaks/kroatiaks/serbiaks aina (esim ihan normikirjastois on meidän kielil kirjotettuja kirjoja! ja osan ostan aina reissuilla omaksi ;) ! ) Se on kyllä totta että pää meinaa hajota varsinkin sillon jos jotain helppoo sanaa ei meinaa millään muistaa JUST kun joku kysyy sitä :D... Tulee kyllä sellanen olo et juu... ei tää oo mahdollista kun ei muista joskus ees suomeks jotakin sanaa, vaan se saattaa olla päässä vaan esim saksaks? :D Ihmettelen tätä! Käykö sulle kans noin?

      Ja tosiaan mulla on melko laaja kielitaito myös niinkun sullakin ! :) Eli vahvimmat on bosnia, kroatia, suomi, serbia, englanti ja saksa, sitten tulee ruotsi, sloveeni ja näiden jälkeen ranska, venäjä ja makedonia :D!

      Delete
    4. Hei! Noista kielistä vielä sen verran että wau miten monta kieltä osaat!! Mä saatan joskus puhuu suomalaiselle vahingossa albaniaa ja en tajuu miks mua katotaan ihan WTF-ilmeellä :D Ulkomailla joskus oon ravintolassa yrittäny tilata suomeksi, ihan huomaamatta et haloo ei nää ymmärrä :D Eiköhän tää ole yleistä monikielisille! Toi Seura-lehden artikkeli kuulostaa mielenkiintoiselta, oisko sulla mahdollisuutta skannata se blogiin? :)

      Delete
    5. Oishan se joo mulla ainakin valokuvina... Hmm... Täytyy koittaa kehitellä jotenkin tuo :)

      Delete
  5. Meni se toliko svidja sto ti nisi izgubila ono sto te veze za Bosnu. Vecina ljudi (iz BiH) kad odu bilo gdje, pokusavaju biti nesto sto nisu.
    Drago mi je da znas ko si i odakle si! :)

    A, Sarajevo

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hvala A ! :) Znam to su inace ljudi koji hoce da nesto dokazu ostalima, a sta ustv. urade... upisaju se sami na sebe :) Ako se stidis onoga sto si... niko te nece uzeti za ozbiljno u zivotu, vidi se stid kroz oci... jer je onda jeina stvar u zivotu na koju taj insan ima kapaciteta da obraca baznju. :)

      Delete
  6. Hey. I just saw your comment on my blog from April, and only now just realised you posted a link to this post. This is very moving and, yes, very sad that such things in this world occur - even daily. Hopefully you don't have so long until you visit BiH, personally I can't wait .. whenever that time comes :) Cheers!

    ReplyDelete